Hetken ajan luulin tajunneeni että voin olla mitä olen hakiessani työtä. Yhtäkkiä se tunne on taas poissa, ja kaikki tuntuu ihan mahdottomalta. Kuin ellun kanat vipeltäen pitkin laidunta. On twitteria, facebookia, blogeja, pinterest, linkedin ja ainakin tuhat erilaista nettirekrytointipalvelua. "Luo vain profiili ja..."

Samaan läjään kaatuu kaikki elämässäni pyörivät harrastuksen tapaiset. Osaan sitä sun tätä, ja aloittelen aina uusia projekteja siinä sun tässä. En ole fanaattinen mistään, mutta tykkään puuhata. Suurimmaksi osaksi ajasta tunne näitä projekteja kohtaan on Njäääh, en viiti.

Syy siihen että kaikki tuntuu olevan levällään enkä tykkää mistään kuin hullu puurosta, on se että mikään näissä ei kuitenkaan kanna sanomaa siitä mitä olen. OIKEASTI. Vielä on olemassa identiteetti työlle ja identiteetti vapaa-ajalle ja identiteetti itseään etsivälle spiritualistille. Mikään niistä ei mahdu yhtäaikaa samaan paikkaan, joten jokin niistä johtaa aina matkaa.

Mikään näistä ei kuitenkaan ole se oikea minä. Ja sitähän en vielä tiedä että mitä olen, kun hemmetti on se identiteetti ihan hukassa. Aina miellyttämässä muita ja taipumassa niihin muiden toivomiin muotteihin. Hetken tosiaan elin AHAA! elämystä. Jotenkin kaikki eri palveluissa piilottelemat puolet itsestäni kyhäytyi ajatukseksi että ne eivät määritä oikeasti kuka olen, vaan voin niiden kautta tarkastella millaisena maailman tällä hetkellä näen ja katsoa taakse päin miten maailmankuvani on muttunut.

Voin express my self eli ilmaista itseäni, mutta se ei ole minuus - oikea identiteettini.

TÄNÄÄN taas tuntuu että ei ole tilaa yhtään millekään vaan jokaisessa paikassa on joku ihan eri ihminen esillä. VARSINKIN työnhakupaikoissa. Ei ne minua halua, ne haluaa sellasen roolisuorituksen mihin mun näyttelijätaidoilla ei pystytä. että MENNEEPÄ JÄRKI TÄSSÄ taas, niin kerta.